Ajankohtaista, kategoria:

Yleinen

huhtikuu 2024

Sepelin keruu on käynnistynyt

–Sepelinkeruuta tehdään sään salliessa. Teemme edelleen talvikunnossapitotöitäkin, koska monin paikoin on vielä lunta, jäätä ja liukkautta. Lämpötilat voivat olla pakkasen puolella öisin ja päivälläkin, tiivistää Infran työpäällikkö Antti Sorvali. Kun sepelin keruu alkaa täysimittaisesti, työ saadaan yleensä valmiiksi muutamassa viikossa.  Tänä talvena on sepeliä levitetty väylille tavallista enemmän. Kiinteistön haltijoiden vastuulla jalkakäytävät Kaupungin hoitovastuulla olevien katujen

2.4.2024 | Yleinen

maaliskuu 2024

Ruskonperän lumenvastaanotto loppuu tältä keväältä

Ruskonperän lumenvastaanottopaikka suljetaan keskiviikkona 13.3.2024 klo 24.00 tältä kevätkaudelta. Aarikkalan ja Kolmenkulman lumenvastaanottopaikat palvelevat normaalien aukioloaikojen mukaan  kevätkauden 2024.  

12.3.2024 | Yleinen

helmikuu 2024

Lähipäivinä luvassa lunta, räntää, vettä ja jäisiä tien pintoja

Ajokeli muuttuu tänään erittäin huonoksi Tampereen alueella. Aamun ennusteen mukaan lunta alkaa sataa klo 12 jälkeen ja sateen olomuoto muuttuu iltapäivän aikana vesisateeksi. Keli on ailahtelevaa ja sääennusteessa voi tapahtua vielä muutoksia. Perjantain lumikertymät saattavat jäädä muutamaan senttiin, mutta mahdollista on, että sade tulee kokonaan vetenä. Lauantaille jatkuvat lumi-, räntä- ja vesisateet muuttavat väylien pinnat

16.2.2024 | Yleinen

Tampereen Infralle on myönnetty ISO 9001-sertifikaatti

Tampereen Infralle on myönnetty 9.2.2024 ISO 9001 laadunhallintajärjestelmän sertifikaatti, jonka myöntäjänä toimi Kiwa Inspecta. Infra tarjoaa asiakkailleen korkealaatuista palvelua ja on valmis kehittämään toimintaa jatkuvasti. Sertifikaatin myötä pystytään valvomaan ja hallinnoimaan toiminnan laatua tehokkaasti sekä parantamaan suorituskykyä. ISO 9001 laatustandardin myöntäminen osoittaa, että Infralla on sitouduttu täyttämään asiakkaiden odotukset sekä oltu valmiita ylläpitämään ja parantamaan

12.2.2024 | Yleinen

Poliittisen työtaistelun vaikutukset Tampereen Infran töihin

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry on ilmoittanut kahden vuorokauden mittaisesta poliittisesta työtaistelusta 13.-14.2.2024. Työtaistelun piiriin kuuluvat Tampereen Infran henkilöstön hoitamat tehtävät, joista kuntalaisille näkyvimpiä ovat lumenauraus ja liukkaudentorjunta, käsilumityöt, luistinkenttätyöt sekä infrarakennuskohteet. On mahdollista, että kunnossapitotöissä esiintyy jonkin verran häiriöitä ja viivettä.

12.2.2024 | Yleinen

Kotikulmat kuntoon
rotvallin molemmin puolin.