Ajankohtaista
tammikuu 2025
Viisi vuotta toimivaa infrastruktuuria osakeyhtiönä – Tampereen Infra täyttää 5 vuotta!
Tampereen Infralla on pitkä historia liikelaitoksena, mutta viisi vuotta sitten Infra aloitti uuden aikakautensa osakeyhtiönä. Osakeyhtiöittäminen oli merkittävä askel Infran toiminnassa, vahvistaen kykyä jatkaa kaupungin elinvoiman tukemista tulevaisuudessakin. Kaikki nämä vuodet olemme huolehtineet siitä, että kaupunkimme arki sujuu, oli kyse sitten auratuista kaduista, kukoistavista puistoista tai rakennetuista toimivista kaava-alueista ja leikkipuistoista. Infran toimitusjohtaja Lauri Niemi
31.1.2025
Aurakuskin päivä
Infrarakentaja Rami Moisio käynnistelee pimeässä aamussa kuorma-autonsa Rollikkahallilla Pyynikin syleilyssä. Luotettavassa Scaniassa on hiekoittaja perässä, aura koneen alla. Radiossa soi Nostalgia, ja Moisio säätää musiikin tason sopivaksi lämpimässä ohjaamossa. Aurakuskin päivä on alkanut. Matka käy kohti omaa, tutuksi tullutta aluetta Pispalassa. Totuttuun tapaan ensisijaisesti hoidetaan bussilinjat, sitten jalkakäytävät ja muut kulkureitit. Muiden infrarakentajien kanssa suunnitellaan
21.1.2025
joulukuu 2024
Infran kesätyörekrytointi käynnissä – meillä viihdytään!
Infran kesärekrytointi on alkanut! Joulukuussa alkaneessa haussa haetaan työnjohtoharjoittelijoiden lisäksi haalari- ja tekniikan harjoittelijoita alan opiskelijoista. Tammikuussa puolestaan aukeaa esimerkiksi puutarhuri- ja viheraluetyöntekijöiden, infrarakentajien sekä rantasiistijöiden haku. – Kesätyöhaut tuntuvat alkavan aina vuosi vuodelta aikaisemmin, ja haluamme olla mukana esimerkiksi myös tämän vuoden puolella olevissa rekrytapahtumissa, kertoo rekrytointiaikatauluista henkilöstökoordinaattori Tiina Uskalinmäki. Tarve kesäkauden työntekijöille on
19.12.2024
Aarikkala avattiin lumentuojille
Aarikkalan lumenvastaanottopaikka avattiin tiistaina 17.12. 2024. Aarikkala pidetään avoinna kolme yötä ti-pe 17.–20.12, jonka jälkeen alue pidetään normaalien aukioloaikojen (7-22) mukaisesti avoinna. Ruskonperä Avoinna ma-su klo 00-24 Kolmenkulma Avoinna ma-su klo 00–24 Lisätietoja kaupungin sivuilta.
17.12.2024
Lumimyräkän jälkeiset talvikunnossapitotyöt käynnissä
Viikonlopun lumisateet työllistävät kunnossapitoa edelleen, ja töitä tehdään lähes tauotta. Väylillä on vielä runsaasti puutteita, joita korjataan alkuviikon aikana. Lumen lähisiirrot ja poiskuljetukset on aloitettu, ja ne jatkuvat vielä pitkään. Varaa aikaa matkoihin Kunnossapitäjät tekevät parhaansa, että tilanne saataisiin tasaantumaan mahdollisimman pian. Varaathan riittävästi aikaa työ- ja vapaa-ajan matkoihin. Palaute kunnossapidon palautejärjestän kautta Kaikki palautteet
17.12.2024
Kotikulmat kuntoon
rotvallin molemmin puolin.
rotvallin molemmin puolin.