Yhteistyötä, kaupunkilaisten auttamista ja oman käden jälkeä infrarakentajan arjessa – intohimolla ja positiivisella asenteella

-Kun ensimmäistä kertaa kävelin sisään Rollikkahalliin, missä Infran työkoneet olivat siistissä rivissä, niin ajattelin, että ei voi olla todellista, että minä saisin joku päivä ajaa näillä!, kertoo Kristoffer Nylund, Tampereen Infran infrarakentaja keskustan alueen tiimistä.

-Sehän oli kun aikuisten HopLop! Tihkuin suorastaan innostuksesta, sellainen vaikutus näkymällä minuun oli. Näin edessäni monet mahdollisuudet, mitä tämä työ voi minulle tarjota, hän jatkaa hehkuttaen.

Kristoffer on ollut Infralla töissä vuodesta 2020 asti, eikä hänen intonsa ei ole juuri vuosien varrella laantunut. Vaikka joskus laiterikot tai säähaasteet haittaavat, hän tuumaa asioiden olevan paljon kiinni siitä, millä asenteella aamulla lähdetään liikenteeseen. Vaikka hän työskenteleekin erilaisten traktoreiden ja muiden koneiden kopissa yksin, kohdataan työkavereita niin kahvilla kuin työnteon lomassakin. Hän pitääkin aamuista yhteistä kahvihetkeä Infran taukotiloissa hyvin tärkeänä aloituksena päivälle.

-Se on suorastaan päivän meditaatiohetki, ja on tärkeää, että sinne tullaan hyvällä asenteella. Minun slogan on “se, joka keittää kahvit, on voittaja”. Jos siis joskus tuntuukin, että aamu on huonompi, niin ei siinä voi olla tulematta hymy huulille, kun haistaa, että joku on keittänyt tuoreet kahvit ja tulee ystävällisiä naamoja vastaan.

Hyvää esimerkkiä nuorille työelämästä Infran kautta

Kesä ja talvi rytmittävät infrarakentajien arkea. Talvella tullaan aikaisemmin töihin kuin kesällä, ja kesäisin mukana on paljon kausityöntekijöitä. Mukana on paljon nuoria, jotka ovat ensimmäistä kertaa työelämässä, ja Kristoffer näkeekin tärkeänä sen, kuinka infralaiset suhtautuvat näihin nuoriin.
-Ihmiset opettelevat siinä paitsi itse työtä, niin ihan työaikoja ja -rutiineja, ja sitä kuinka ollaan työkaverina toiselle. On meidän vastuulla ja tärkeää näyttää hyvää esimerkkiä, ja olla hyviä kollegoita toinen toisillemme, hän painottaa.

Kristoffer kokee, että talven työt painottuvat enemmän turvallisuusasioihin, kuten liukkaudentorjuntaan ja auraukseen, ja kesällä enemmän monenlaiseen viihtyvyyden ja siisteyden parantamiseen.

Auttaminen, ryhmässä työskentely ja oman kädenjäljen näkyminen motivoivat ja palkitsevat

Kristofferista huokuu poikkeuksellinen intohimo ja ylpeys työhönsä. Hän on työkoneen ohjauskopissa yksin, ja siellä työskentely tarjoaakin rauhaa työn keskellä. Hänen mielestään kuitenkin ryhmässä työskentely on parasta.

-Kyllä siinä on kroppa ihan kananlihalla, kuinka hienoa se on, kun saadaan porukalla tehdä hyvää jälkeä. Kun kaikki tietävät, mitä tekevät: vaikkapa lehtien poistossa toiset puhaltavat, toiset keräävät, kolmannet lastaavat ja neljännet siirtävät kuormia muualle. Se yhteenkuuluvuuden tunne, kun työskennellään samassa rytmissä, tietäen mitä tehdään, kohti yhteistä päämäärää… Se on tunteena todella voimakas. Kyllä tämä on parasta, mitä voi olla! Juuri tuossa yksi päivä mietin, että ihanko totta tästä saa vielä palkkaakin?, hän intoilee.
-Kyllä siinä työn touhussa menee sellaiseen tilaan, että joskus ei meinaa muistaa lopettaakaan, ennen kuin bensa loppuu, hän nauraa.

Oman kädenjäljen konkreettinen näkyminen ja ihmisten auttaminen on Kristofferin mielestä työn parhaita puolia.
-Kyllähän me suorastaan tehdään kesä, kun vedetään hiekoitusepelit talven jäljiltä pois, ja pestään taas kadut tennarikuntoon. Samalla luonto räjähtää ympärillä täyteen loistoon, ja sitä saa seurata tässä joka päivä aivan läheltä, hän hymyilee.
Työn merkityksellisyys tuo hänelle hyvän mielen ja motivoi työssä:
-Kun pääset auraamaan ja heittämään suolat mäkeen jumineen bussin eteen, ja katsot kuinka kymmenet ihmiset pääsevät taas jatkamaan matkaansa, kuka minnekin, niin on se kerrassaan hienoa!

“Jokaisella oma polkunsa.”

Koneilla työskentely on Kristofferille ominainen asia. Vaikka hänen tittelinsä on infrarakentaja, niin hän kutsuu itseään useammin nimellä raktorikuski – nimenomaan r-kirjaimella.
-On voimaannuttava tunne, kun sulla on iso kone käytössä, se tottelee, ja sinulla on sadan ihmisen voimat käytössä sormenpäissä, hän sanoo.
Kristofferin haaveetkin kytkeytyvät siihen, että hän pääsisi vielä joskus työskentelemään yhdellä tietyllä koneella. Tähän hänellä liittyy lapsuuden unelma, kun hän katseli hiihtokeskuksessa rinnetyöntekijöitä puuhissaan ja näki, kuinka he muokkasivat laskettelurinnettä muiden iloksi.
–Rinnekonetta kun pääsisi ajamaan Levillä, niin se olisi kyllä edelleen tämän pienen pojan unelma! Jokaisella meistä on oma polkunsa. Minut se on vienyt tähän pisteeseen, mutta saa nähdä, minne se vielä kuljettelee, hän pohtii.

Kirjoittaja Hipu Sallinen