Työnjohtoharjoittelussa oppia ja omien siipien kokeilua – tasavertaisena ammattilaisena
Osalla vastavalmistuneilla saattaa olla haasteita löytää töitä, mutta Ida Saranpäällä kävi siinä asiassa tuuri. Hän valmistui toukokuussa logistiikan insinööriksi, mutta aloitti työnjohtoharjoittelun Tampereen Infralla jo huhtikuussa.
– Varmasti työllistymiseeni vaikutti se, että olen opiskelujen ohella toiminut ajojärjestelijänä yli viisi vuotta. Mutta kyllä se tuntui hienolta, kun esihenkilöni oli bongannut hakemukseni, ja sain aloittaa työt jo hieman ennen valmistumista!, Saranpää kertoo.
Hänen tehtäviinsä puolen vuoden työnjohtoharjoittelussa kuuluu ajojärjestelyt ja sen työnjohdolliset tehtävät, ja lisäksi hän on hoitanut myös kiertotalouteen liittyviä myyntitehtäviä.

Infralla saa kehittyä ja kehittää
Vaikka Idalla on jo kokemusta työskentelystä eri aloilla ja eri työpaikoissa, Infran toimintatapa on tehnyt häneen vaikutuksen jo heti alussa:
– Oli todella positiivista huomata, että jo haastatteluvaiheessa haluttiin keskustella minun toiveistani koskien työn sisältöä ja töiden järjestelyä. Työntekijät ja heidän elämäntilanteesta tunnuttiin ottavan huomioon jo heti alusta alkaen.
– Vaikutuksen minuun on tehnyt myös se, kuinka tällaista kohtuullisen tuorettakin tapausta kohdellaan kuin ammattilaista! On myös hienoa, että täällä saa myös oman kiinnostuksen mukaan opetella muita liiketoimintoja, kehittyä ja kehittää omaa tehtävää pidemmälle. On hienoa, että osoitetaan luottamusta tällä tavoin, hän pohtii.
Saranpään kertoo hänen työnsä olevan itsenäistä ja liikkuvaa, ja tällainen työskentelytyyli sopii hänelle hyvin. Kiitosta saa myös se, kuinka joustavaa työ Infralla on: työntekijöiden henkilökohtainen elämä otetaan huomioon.
Harjoittelijaa kohdellaan täysiverisenä ammattilaisena
Ajojärjestelijän työssä pitää ja saa olla tietoinen vähän kaikesta, mitä Infralla tapahtuu. Ajojärjestely liippaa monen muun Infran alan työtä, ja siinä pääsekin tekemään monialaista yhteistyötä monen eri liiketoiminnan osa-alueen kanssa. Infran kollegoiden lisäksi Saranpää on päivittäin tekemisissä myöskin esimerkiksi urakoitsijoiden, alihankkijoiden ja kuljettajien kanssa.
– Vaikka työ on itsenäistä, saa tässä koko ajan olla tekemisissä ihmisten kanssa. On mahtavaa, kun saa tehdä töitä asiantuntevien kollegoiden kanssa!, hän hymyilee.
Saranpää kokee, että hän ja Infra olivat hyvä match alusta alkaen.
– Olen työnjohtoharjoittelussa saanut onnistumisen kokemuksia – varmuutta siitä, että täällä saa kokeilla siipiään ja luottoa löytyy. Vaikka tittelissä onkin tuo “harjoittelija”, kohdellaan minua täysvertaisena ammattilaisena, hän painottaa.
– Tämä harjoittelu antaa loistavat eväät jatkaa, mitä tahansa minulla sitten onkaan kesän jälkeen edessä. Tietenkin mielelläni jatkaisin Infran leivissä! Unelmani olisi päästä tekemään erilaisia ajojärjestelyn kehitystöitä… saa nähdä, mihin tämä polku lopulta kuljettaa!, hän summaa lopuksi.
Hipu Sallinen
rotvallin molemmin puolin.