Luonto kaunistaa kaupungissa yllättävissäkin paikoissa
Lahdenperänkadun varrella Nekalassa kukkii juuri nyt poikkeuksellisen hieno niittylajisto. Paikalta bongattiin muun muassa erilaisia apiloja, ahomatara, niittynätkelmä, hiirenvirma, lehtovirmajuuri, siankärsämö ja päivänkakkara.

Lahdenperäntiellä kukoistaa nyt, Hallilantiellä toivottavasti tulevaisuudessa
Kasvillisuus on runsaskukkaista ja monimuotoista – heinälajeja esiintyy vain vähän. Lahdenperänkadun alueella kukoistaa monipuolinen niittykasvillisuus, joka tukee pölyttäjiä ja kaupunkiluonnon elinvoimaa. Toisaalta Hallilantielle mentäessä kasvillisuus jouduttiin murskaamaan, koska se oli jo muuttunut heinävaltaiseksi, eli lajistoltaan yksipuoliseksi. Niiton toivotaan kuitenkin edesauttavan monimuotoista kasvustoa tulevaisuudessa myös Hallilantien katupientareilla.

LUMO-toimet eivät ole jättämistä tekemättä
Lahdenperänkatu ei ole täysin vailla hoitoa – ja tämä on tärkeä huomio. Usein LUMO-toimien ajatellaan tarkoittavan ”jättämistä tekemättä”, mutta todellisuudessa kyse on tarkoituksenmukaisesta luonnon monimuotoisuuden tukemisesta.
Lahdenperänkadulla ja Hallilantiellä on torjuttu vieraslajeja, avattu oleellisia näkemäalueita risteyksissä ja seuraavaksi toteutetaan tärkeä LUMO-toimi: katupientareiden niiton ajoituksen säätö, jotta kasvit ehtivät kukkia ja siementää.
Urbaani ympäristö voi olla täynnä elämää – kunhan sitä hoidetaan oikein. LUMO-toimet ovat pieniä tekoja, joilla on suuri vaikutus luonnon monimuotoisuuteen myös kaupungissa.

Vinkki: seuraavan loisteliaan niittypätkän voi löytää viikon päästä esimerkiksi Loukkaankadulta, Hallilasta, kun kukinta pääsee kunnolla vauhtiin.
rotvallin molemmin puolin.