Ajankohtaista

Käsittele puutarhajäte oikein

Syksyn pihapuuhissa kannattaa muistaa, ettei puutarhajätettä saa viedä puistoihin eikä metsiin. Jätelaki kieltää roskaamisen. Jätekasat heikentävät ympäristön viihtyisyyttä, ja niistä leviää vieraslajeja viheralueille.

Lehdet, risut ja muut puutarhajätteet voi kompostoida omalla pihalla esimerkiksi lautakehikossa, aumassa tai kompostorissa. Oksat ja risut voi hakettaa muun puutarhajätteen sekaan tai pensaiden juurille katteeksi. Hakettimia voi tiedustella konevuokraamoilta ja omakotiyhdistyksiltä.

Vähäisen määrän puutarhajätteitä voi laittaa myös biojäteastiaan, jos jäteastiassa on tilaa, ja isommat määrät voi viedä jätekeskukseen. Maatuvaa puutarhajätettä – myös omenajätettä – Tarastenjärven ja Koukkujärven jätekeskukset ottavat vastaan veloituksetta henkilöauton peräkärryllisen, mutta isommista määristä peritään maksu. Risut, haravoidut lehdet ja omenat tulee pitää erillään toisistaan, koska niillä on omat purkupaikkansa ja jatkokäsittelynsä.

Torju rottaongelmaa, älä jätä hedelmäjätteitä maahan tai aumakompostiin

Omenajätteet ja muut puutarhajätteiden syötäväksi kelpaavat osat tulisi laittaa rotta- ja hajuhaittojen välttämiseksi biojätekompostoriin, biojäteastiaan tai viimeisenä vaihtoehtona sekajäteastiaan, jos biojäteastiaa ei ole. Muumio-omenia ei suositella laitettavaksi omaan biojätekompostoriin, mutta niitä voi laittaa pieninä erinä bio- ja sekajäteastiaan. Vieraslajit voi laittaa hyvin pakattuina sekajäteastiaan.

Puhdista myös katualue lehdistä tonttisi kohdalta

Pihojen haravoimistöissä on hyvä muistaa, että kunnossapitolaki velvoittaa kiinteistönhaltijan puhdistamaan syksyiset lehdet ja muut roskat myös kadulta tontin kohdalta aina kadun keskilinjaan saakka.

Kotikulmat kuntoon
rotvallin molemmin puolin.