Jokikadun länsipäässä tehdään katutöitä

Jokikatua Höyrypuiston ja Ratinan suunnasta.

Tampereen Infra tekee katutöitä Viinikanojan suulla Jokikadun länsipäässä. Lyhyt kunnostettava osuus ulottuu Hatanpään valtatieltä Höyrynpuistoon.

Töistä aiheutuu pienimuotoisia muuttuvia liikennejärjestelyjä autoliikenteelle sekä pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Aluksi liikennejärjestelyt koskevat pohjoispuolta ja sen jälkeen eteläpuolta, kun pohjoispuolen sadevesikaivot on saatu tehtyä. Jokikatu 7:n kohdalla sijaitseva P-alue on poistettu käytöstä pysyvästi.

Töihin kuuluu hulevesilinjojen kunnostusta sekä katu- ja puistoalueen rakentamista. Poistetun P-alueen kohdalle tulee kadun kääntöpaikka, jolta on ajoyhteydet kadun pohjoispuolen kiinteistöille. Kadun pohjoispuolen jalkakäytävää jatketaan ja myös Höyrynpuiston puistokäytävää jatketaan jalkakäytävälle saakka. Kadun eteläpuolen kävely- ja pyörätiellä erotellaan kulkusuunnat Hatanpään valtatielle saakka.

Työmaa valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä.

Lisätietoja:

Tampereen Infra
Vastaava työnjohtaja
Jarno Kähärä
puh. 041 730 4211
jarno.kahara@tampere.fi

Teksti ja kuva Tarja Nikupaavo-Oksanen