Infra työllisti jälleen nuoria liikenteenlaskijoiksi
Tampereen Infra työllistää joka kesä runsain määrin nuoria kesätyöntekijöitä erinäisiin puisto- ja kaupunki-infran ylläpito- ja kunnossapitotehtäviin. Tänä kesänä Infran paikkatietopalveluissa työskenteli myös viisi nuorta liikenteenlaskijan tehtävissä.
Liikenteenlaskenta on käsityötä
Liikenteenlaskentaahan tehdään nykyään yhä useammin digitaalisesti. Aina digitaalinen laskenta ei kuitenkaan ole toimivin vaihtoehto. Tuolloin liikenteenlaskijana toimivat henkilöt laskevat manuaalisesti teiden tai katujen varsilla autojen ja muiden kulkuneuvojen määriä. Infrassa tätä työtä tehdään ennalta määriteltyinä päivinä, yleensä iltapäivisin klo 15–17 välillä. Laskennassa on kaikkiaan noin 80 paikkaa, jossa laskentaa toteutetaan. Laskentatietoja hyödynnetään esimerkiksi Tampereen liikennesuunnittelussa, esimerkiksi uusien kaavojen suunnittelun taustatietona.
Oiva kesätyö
Tänä kesänä liikenteenlaskentaa varten Infra palkkasi viisi nuorta, jotka työllistyivät tehtävään reilun kuukauden ajaksi kesä-heinäkuussa. Niinpä tehtävä soveltuu erinomaisesti esimerkiksi opiskelijoiden kesätyöksi, ja soveltuu reippaan ja oma-aloitteisen asenteen omaaville, 18 vuotta täyttäneille henkilöille.
Kirjoittaja Mikko Bäckström
rotvallin molemmin puolin.