Ajankohtaista

Heijastin on loistava henkivakuutus – ja syksyn tullen niitä kasvaa puissakin

Kansallista heijastinpäivää vietetään vuosittain lokakuun ensimmäisenä päivänä. Tänäkin vuonna Tampereen Infran Liikennemerkkitoimisto kantaa kortensa kekoon – vai pitäisikö sanoa heijastimensa puuhun.

Liikenneturvan vuonna 2013 lanseeraama heijastinpäivä muistuttaa vuosittain heijastimen tärkeydestä. Syyskuun ruskan vaihtuessa lokakuun pimeyteen, on viimeistään hyvä hetki tehdä itsensä näkyväksi myös muille kaduilla ja teillä liikkujille.

Tampereella heijastinpäivä on saanut hauskan ja näyttävän perinteen: heijastinpuu on Moro-lehden ja Tampereen kaupungin yhteishanke. Joka vuosi Laikunlavan vieressä sijaitseva heijastinpuu täyttyy yritysten ja yksityishenkilöiden heijastimista. Ohi kulkiessaan puusta voi ottaa heijastimen matkaansa, ja tilalle voi tuoda vaikkapa edellisvuoden killuttimensa vaikkapa seuraavaa ottajaa ilahduttamaan.

Ei liene sattumaa, että Infran Liikennemerkkitoimisto on aktiivisesti mukana heijastinpuun koristelussa. Koska liikennemerkkien valmistuksesta jää aina yli heijastinkalvoa, toimiston työntekijät ovat päättäneet oman työnsä ohella valmistaa ylijäämäkalvosta heijastimia jokavuotista heijastinpuuta varten. Näin erityisen heijastava materiaali saadaan hyötykäyttöön, valmistuksessa syntyvää hukkaa vähennetään, ja vieläpä erityisenä bonuksena tienvarret saadaan välkkymään turvallisesti ja iloisesti.

Valoa ja iloa kaduille ja teille!

 

T. Infran liikennemerkkitoimistolaiset

 

Kirjoittaja Mikko Bäcström

Kotikulmat kuntoon
rotvallin molemmin puolin.